sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kuudes eli siis viimeinen viikko

Noniin, nyt on kuusi viikkoa harjoittelua takana ja tänään oli siis viimeinen päivä..

Maanantai oli vapaa. Se on Suomessa pyhäpäivä (pääsiäismaanantai), joten sovimme Astan kanssa, että se on myös minun tämän viikon toinen vapaapäiväni. Kävimme Janin kanssa Montemarissa eräässä todella kauniissa puistossa. Valitettavasti kamerani muisti oli täynnä, joten kuvia ei voinut ottaa.. Siellä olisi myös ollut mahdollisuus vuokrata soutuvene eurolla, mutta menimme sinne juuri siestan aikaan, joten vuokrauskoppi oli kiinni. Noh, täytyy mennä sinne vielä toisenkin kerran käymään.. 

Tiistaina menin majakalle klo.9. Kävimme Astan kanssa arviointilappuja läpi sekä suunnittelimme viikonlopun leiriä. Vaikka leiriä oli aloiteltu suunnittelemaan jo monta viikkoa sitten, niin yllättävän paljon siinä on kuitenkin tekemistä, hommaamista ja huomioon ottamista, mitä yhdenkin yön leirille tarvitsee. Kävimme läheisessä kiinakaupassa myös hakemassa tarvikkeita mm. kertakäyttöastioita, välineitä, palkintoja jne,). Kävimme myös Pacosin Suomikaupassa hakemassa puurohiutaleita, suolakurkkua ja ruisleipää.. Kunnon Suomiaamiainen siis tiedossa sunnuntaina leirillä. 😉

Manos, vaatteiden etsintä

Keskiviikkona menin majakalle taas klo. 9, jossa jatkoimme leirin suunnittelua. Mukana oli nyt myös Tanja, joka oli tullut Espanjaan leiriä varten. Hauska sattuma muuten, että hänkin opiskelee Joensuussa! 😃 Mukana suunnitteluissa oli myös kolme muuta leirille tulevaa ohjaajaa ja saimmekin hyvin aikaseksi. Lopettelimme puolen päivän aikaan ja ehdin käymään kotona siinä välissä syömässä, sillä olin menossa espanjan tunneille klo. 15. Tunnit kestivät noin 17.30 saakka. 

Torstaina oli taas aamuvuoro, eli menin klo. 9. Lähdimme majakalta Astan, Tanjan ja Jonnan (myös leiriohjaaja, ja eräiden majakalla käyvien nuorten äiti), Manokselle etsimään vatteita leiriolympialaisten vaateviestiin sekä olympialaisten avajaispukuja.. Sielä menimme yhdessä Astan luo, jossa hän laittoi meille syömistä. Illalla olisi taas perhekerho joten sovimme, että menemme valmistelemaan iltaa klo. 15. Ehdimme siinä välillä käydä vielä Tanajan kanssa hieman haahuilemassa Los Pacosin alueella. Klo. 15 aloitimme majakalla siivouksella ja sitten laitoimme paikat kuntoon: pöytien järjestely, pelien ja askarteluvälineiden esille laitto, ruokien valmistelu jne.. Ilta alkoi klo. 17 ja paikalla oli taas hyvänkokoinen porukka vanhempia lapsineen. Illan päätteeksi, kun olimme siistineet paikat ja luutunneet lattiat kertaalleen, pakkasimme vielä leiritavikkeet valmiiksi ovelle, josta ne olisi helppo nostaa autoon lauantaiaamuna. Ehdin juuri klo. 19.30 jälkeen tulevaan bussiin, eli lähes kellon ympäri vierähti aika. 

Perjantai oli vapaa päivä. Päivä menikin kotiaskareissa ja lepäillessä. Valmistelin myös evästä Janille ja itselleni lauantaipäivälle, sillä leirillä olisi sinä päivänä liharuokaa tarjolla. 

Perjantai ja tuuli

Lauantaina oli ensimmäinen leiripäivä ja lähtö majakalta oli sovittu klo. 9.15 aamulla. Ilma oli melko viileä ja pilvinen. Saavuimme leiripaikalle noin klo. 10, josa aloittelimme yhteisellä hetkellä, jossa kävimme vähän läpi tulevaa leiriohjelmaa, sääntöjä, rajoja jne. Sitten söimme hieman evästä ja aloitimme heti yhteisellä ohjelmalla. Minun vedettävänä oli "järjestäytytkää jononksi" -leikki sekä vaateviesti. Parin tunnin pelailun jälkeen söimme lounaan ja sitten alkoi rastirata. Meillä oli järjestettynä viisi erilaista rastipistettä, minun ja Tanjan vastuulla oli vesi-ilmapallon taitoata, jonka olimme aiemmin valmistelleet, täyttäneet vesi-ilmapallot jne. Rataan oli varattu parisen tuntia aikaa, minkä jälkeen pidimme pienen tauon ja lähdimme vaelukselle noin klo. 15.30. Valsimme vuoristossa parisen tuntia. Ilma oli ollut koko päivän melko pilvinen ja yhdessä vaiheessa jopa satoi muutaman pisaran, mutta toisaalta se oli vain hyvä, sillä vaellus olisi voinut monelle olla liian tuskainen helteessä. Olimme takaisin Fincalandassa klo. 17.30 aikoihin ja pidimme yhteisen hetken, jossa meillä ohjaajilla oli suunniteltuna muutama sketsi, ja myös pari nuorta pääsi esiintymään. Pidimme myös palkintojen jaon siinä samalla, päivän rastitehtävien voittajille. Illallisen söimme klo. 19 aikaan ja sen jälkeen oli ilta-hartauden aika. Esitimme Astan kanssa näytelmän ja Asta piti pienen puheen sekä lauloimme yhdessä pari laulua. Fincalandian isäntä piti myös oman puheen sekä lauloi. Hartauden päätteeksi oli vielä pari pistettä, jossa jokainen nuori sai käydä vuorollaan. Hartauden jälkeen oli vuorossa vielä lettujen paistoa muurinpohjapannulla. Kotiin yöksi lähtijä lähdimme noin klo. 23 aikoihin. Pääsin nukkumaan noin 00.30 ja heräsin aaamulla jo ennen kuutta. Lauantaipäivä oli yllättävän väsyttävä, olimme jatkuvasti ulkona ja aktiviteetteja oli paljon. 

Leirin aloitus
Vaellukselta näköaloja
Fincalandian hevonen
Ilmeisen hauska vaellus
















Lauantain iltahartaus ja Jouni





























Sunnuntain olimme sopineet, että Asta ja Jonna tulevat hakemaan minut heti 8 jälkeen aamulla. Olimme leiripaikalla 8.30 aikoihin, jossa aloimme heti laitella aamiaista nuorille. Ruokailun ja kahvittelun jälkeen aloitimme päivän yhteisellä hartaushetkellä, jonka Jouni pääasiasiassa piti. Sen jälkeen alkoivat leiriolympialaiset. Lajeja oli kuusi, jotka suoritettiin 4-5 hengen joukkuieissa. Minä olin Raamattutietovisapisteellä. Parin tunnin jälkeen oli taas hieman taukoa ja ehdimme vielä suorittaaa palkontojen jaon ennen ruokailua. Klo. 13 söimme Jounin valmistamaa perunamunakasta, joka on oikein espanjalainen ruoka. Oli todella hyvää! 😛 Sen jälkeen oli vielä kakkukahvien aika ja sitten vielä hieman aikaa jutustella ja hyvästellä toinen toisemme. Tämä olisikin viimeinen kerta, kun näkisin nuoret ja Astan, joten hieman haikea olo oli. Kotiin lähdimme klo. 14 aikoihin. 

Olympiatulen kantaja :D 

Olymapialaisten avajaiset


Tässä siis viimeinen viikko tiivistettynä. Kuten jo useamman kerran aiemminkin olen blogissa maininnut niin aika on kulunut hirmuista vauhtia! Nautin kyllä kovasti koko tästä harjoittelujaksosta, ja kaiken oppimani lisäksi olen tavannut hurjan määrän uskomattoman hienoja eri-ikäisiä ihmisiä sekä saanut niin paljon uusia hienoja kokemuksia, joita tulen muistelemaan vielä pitkään, jopa loppuelämäni. Haluan vielä tässä blogissa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet jollain tavalla osallisena harjoittelua ja mahdollistaneet tulemisen ja olemisen Espanjassa. Tämä on kyllä todella ihan maa ja on haikea mieli lähteä. Päätimme kuitenkin Janin kanssa, että käyn toukokuun koulua ja mahdollisimman pian kesäloman alettua lennän takaisin. 🙌
Eipä siis muuta kuin kiitos kaikille blogin lukijoillekin, toivottavasti tämä on innostanut jotakuta lähtemään tekemään harjoittelua ulkomaille. Minulle tämä oli ainakin taas yksi elämäni hienoimmista kokemuksista ja en varmasti vaihtaisi päivääkään pois!

Hasta luego!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti