maanantai 2. lokakuuta 2017

Hotelli auki!!

Ciao!

Huoneet kuntoon asiakkaita varten
Viime kerrasta onkin jo aikaa, jouduin lähtemään reiluksi viikoksi Suomeen, ikävissä merkeissä, mutta nyt olen takaisin ja töyt jatkuneet hotellilla normaalisti. No, Suomen reissulla ehdin käymään myös koululla, jossa ryhmänohjaajani kanssa sovimme topin jatkosta. Eli olen täällä ainakin nyt joulukuuhun. Toki on tarkoitus tänne pidemmäksikin aikaa jäädä, jos Luoja suo. :)

Niinkuin otsikosta näkee, niin hotelli on tosiaankin auki nyt. Ennen Suomen reissuani ensimmäiset asiakkaat jo yöpyivät hotellissa, vaikkei se silloin virallisesti ollut auennut, mutta nyt hotellissa on ollut jo useampi kymmen asiakas!

Ovinumeroiden laittoa










Hotellin aukeaminen näkyy myös minun työtehtävissä ja viime viikko olikin todella kiireinen! Huoneet on täytynyt laittaa kuntoon ennen asiakkaita eli siivousta (hotellilla on siivooja, mutta myös minä olen päässyt siivoilemaan, viemään kylpytuotteita, täydentämään minibaareja jne.)
Huone 304
Ennen auringonnousua
Hotellissa on tosiaan käytössä pin-koodi lukitus systeemi, ja niiden kanssa oli hieman ongelmia. Koodit vaihdetaan nyt manuaalisesti aina ennen uusia asiakkaita ja testataan, että ne toimivat sekä huoneenoveen että pääoveen.



Huoneissa on myös hedelmiä tarjolla asiakkaille, joten ne täytyy aina käydä tuoreena ostamassa ennen vieraiden saapumista. Olen laittanut itsekseni pari huonetta kuntoon asiakkaille ja on välillä lähes juoksujalkaa joutunut menemään, kun sen verran kiirettä pitänyt.
Pyyhekoukut keittiössä

Sunnuntaina oli siivoojan vapaapäivä, joten minä kävin hotellilla siivoamassa pari huonetta, Aino kyllä ehti toisen huoneen siivoukseen avuksi myös.




Huoneen siivous käynnissä - petien laitto
Kuluneella viikolla olen myöskin tavannut joitakin asiakkaita ja jutellut ja kysynyt palautetta hotellista jne. Sunnuntaina kävin myös laskuttamassa yhdet asiakkaat, kun heillä oli koira mukanaan. Asiakkaat ovat sanoneet olleensa tyytyväisiä, muutamia pieniä puutteita on vielä, ja niitä varmasti tulee vielä ilmi pitkään, paljon on hommaa ja miettimistä, kun hotellin pistää pystyyny, nyt sen on tässä itsekin tajunnut.

Myös remontti on hotellilla jatkunut ja olen ollut myös niissä mukana, esim. suunnitellut koukkujen ym. paikkoja.Nyt olen tutustunut Sirvoyhin enemmän mm. varauskalenteriin ja hintojen päivittämiseen. Olen myös kirjoittanut ja lähettänyt asiakkaille varausvahivstuksia sekä suunnittelin jälkikiitos/palauteviestin, jonka tein suomeksi ja englanniksi.





Tapahtumarikas viikko tosiaankin takana, sain tämän maanantain vapaaksi, koska tein eilen ylimäräisen työpäivän.




Perjantaina olimme Janin kanssa Pacosin majakalla mukana nuortenillassa. Olin siellä siis harjoittelussa viime keväänä mukana lasten- ja nuorten toiminnassa ja Asta kysyi haluaisimmeka tulla taas perjantain nuorteniltoihin mukana. No tottakai! Suomen reissun takia minulta jäi pari kertaa välistä, mutta olipa taas ihana nähdä Astaa ja nuoria pitkästä aikaa! :)


Ronda


Rondassa

Lauantaina teimme Janin kanssa reissun Rondaan ja suosittelen sitä kyllä kaikille, jos on täälläpäin käymässä! Ronda sijaitsee noin kahden tunnin junamatkan päässä, omalla autolla tai moottoripyörällä matkaa on suunnillen vain tunti. Meillä onkin suunnitteilla käydä siellä vielä uudelleen ja mennä junan sijaan moottoripyörällä. :)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti